keskiviikko 26. elokuuta 2015

Miniset munakoisot - almost done

Huhtikuun alussa liuottelin melkein liiaksikin ennen kasvamaan laittamista minimunakoison Patio Mixed F1 Hybrid siemeniä (Lueskele täältä). Eipä näyttänyt kuitenkaan liiallinen vesitilkassa lilluminen siemeniä haittaavan, sillä munakoison taimet aloittivat kylvön jälkeen kasvunsa ja venähtivät reippaasti kesän aikana puolimetrisiksi puskiksi. 

Munakoisot 16.7.2015
Siellä täällä aukeili myös herkkiä vaalean-lilan/punaisen kukkia. 
Viileän ja sateisen alkukesän munakoisot värjöttelivät sisällä ikkunan edessä ja heinäkuun puolella laitoin ne parvekkeelle kasvamaan. Hetken epäilin taasen, että mitenköhän lämpö riittää, mutta kyllä vain pienet munakoison palleroiset siellä oksilla alkoivat kiikkua kypsymistään. 
17.8.2015
Elokuinen aurinkoinen ja lämpöinen jakso, on kypsyttänyt munakoisot jo melkein sopiviksi lautaselle kerättääksi. Hetki vielä odotellaan!
Kasvis-moussakaako pian ruokalistalla? Ja vielä oman puutarhan munakoisoista, nam! Elämän suuria-pieniä ihmeitä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa jakamaan ajatuksiasi Kuutarhurin kanssa!