maanantai 4. toukokuuta 2015

Katkennut puutarhalapio ja vierailevat valkosipulit


Lähdinpä viikonloppuna palstalle nyhtämään rikkaruohoja ja kasaamaan penkkejä. Ehkäpä liian innokkaasti ja väärällä työvälineellä ahkeroin pitkäjuuristen voikukkien parissa, sillä vain "naps" kuului, kun uusi puutarhalapioni varsi katkesi. Ei tainnut olla tällaiseen puuhaan tarkoitettu, heh... ;) No onneksi minulta löytyi kunnon pistolapio, jolla sain jatkettua puuhiani. Multa oli sopivan kosteaa ja hieman lapiolla multaa kaivamalla voikukat lähtivät suht helposti irti. Puutarhalapion menetyskään ei jäänyt vaivaamaan, kun sain työt tehtyä. Täytyy ostaa tarkoitukseen sopivampi väline jatkoa silmälläpitäen. On muuten aikamoiset juuret noissa voikukissa, ei ihme, ettei pikkupuutarhalapio sellaista koettelemusta kestänyt. 
Voih...
Voikukan juuret. Juuria olisi voinut myös kerätä samalla vaivalla hyötykäyttöön, mutta tässä kohtaa näin nuo juuret vaan "vihollisina"...

Aikaisemmin palstalta bongaamani "ehkä raparperi" näyttäisi todella olevan ryhdikkäästi punaisia varsiaan oikova raparperi. Nam, nam, nam, oman maan raparperia. mansikka-raparperikiisseliä, raparperipiirakkaa ja muita herkkuja. 

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla 
sammakolla koti oli kultainen. 
Vilpas lehtikatto, alla multamatto, 
hirsiseinä vihreä ja punainen. 
Hämärä, vihreä, sammakon mielestä on viihtyisä. 
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa, 
raparperin lehden alla hymyillen"


Palstalta on löytynyt myös useammasta kohtaa ruohosipulia, joita siirtelin riviin palstan reunalle. Muista sipulilajeista aion myös laittaa palstalle kasvamaan mm. punasipulia ja vihersipulia. Lisäksi minulla kasvaa valkosipuleita ystäväni palstalle, niistä lisää alempana. :)
Palstalla oli puinen puutarhatyövälinelaatikko. Laatikko oli kuitenkin niin lahonnut ja kansikin oli irti kiinnityskohdan lahottua, että suunnitelmissa oli laatikon vaihto. Vaihtoehtona olisi myös ollut uusia puisesta laatikosta lautoja, mutta tarkastelun jälkeen totesin laatikon olevan liian laho korjattavaksi, korjaaminen olisi tarkoittanut puolien lautojen vaihtamista, eli melkein kuin olisi rakentanut kokonaan uuden laatikon. Päätinkin ostaa vanhan tilalle uuden muovisen tarvikelaatikon. Käytettynä en tuollaista laatikkoa löytänyt, vaikka sitäkin etsiskelin netistä monesti, joten päädyin HongKongin muoviseen puutarhalaatikkoon, jonka kokoaminen oli alkukatsauksen mukaan vain muutama "klikkaus" ja laatikko olisi valmis. Noh ei se ihan niin mennyt, mutta koottuna se on nyt joka tapauksessa. Kasatessa yksi osa muovista hieman lohkesi, mutta teipillä se korjaantui, eikä se käytössä haitanne. Pääasia, että työvälineet on säilössä.
Oikeassa alareunassa teippiä
Ja sitten on se, kun nostaa maassa kauan olleen puupalan ylös ja katsoo sen alle, niin siellä on ihan oma maailmansa. No niin oli myös vanhan puisen säilytyslaatikon allakin. Alta löytyi muun muassa kuoriaispariskunta kevättunnelmissa. Minkäköhän lajin edustajia ovat kiiltävine kuorineen? Turilasmaiset, kärsäkäsmäiset, härömäiset, haiskiaismaiset, jumimaiset jne - olettekos koskaan tutkailleet kovakuoriaislajien alalohkotaulukkoa?
Tarvikelaatikon vaihdon lisäksi sain viikonlopun aikana aloitettua myös penkkien teon. Vaikkakin sade esti jatkamasta loppuun. Noh, työt jatkuu sitten tulevina päivinä kun on säätiedotuskin luvannut aurinkoa ja jopa kesäisiä lämpötiloja.
Karultahan multakasat vielä näyttää, mutta kunhan alkaa vihertämään...


Ja niistä talvivalkosipuleista...

Ehkä jossain kohtaa mainitsin jo, että laitoin viime syksynä talvivalkosipuleita kasvamaan ystävieni T&M:n palstalle kahteen viljelykehykseen. Kuulin väliaikatietoja tuossa aikaisemmin keväällä, että vihreää valkosipulin vartta nousi jo laatikoista ja kävin sen myös itse toteamassa jonkin aikaa sitten - Sieltähän ne versot ponnistivat talven jäljiltä. 
Talvivalkosipulilajeina ovat: Pure White, Morado ja Therador.

 Talvivalkosipulit pärjäilevät onneksi aika itsenäisesti tuolla palstavieraina, toki muutaman lannoitus ja kastelukeikan ja tarkkailukäynnin ajattelin tehdä kesän aikana. Siellä se valmistuu, jee, nimittäin runsas valkosipulisato! Sadonkorjuuaika on vasta syksyllä, kun ensimmäiset lehdet ovat tuulentuneet ts. kellastuneet ja laonneet. Ensimmäisiä omia valkosipuleja odotellessa! 


Tällä viikolla aloittellaan myös villin&vapaan mökkipuutarhan laittamista kesäkuntoon. Jännittävää!



Upeaa toukokuun alkua!
toivottaa: 
Kuutarhurin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa jakamaan ajatuksiasi Kuutarhurin kanssa!