Muutama vattu ja istutuslaatikko

Olen seuraillut palstallani olevia kolmea puskaa, ja odottanut, että ne paljastavat todelliset olemuksensa. Kaksi puskaa ovatkin kasvattaneet oksansa notkumaan karviaisista, mutta kolmas puska on antanut odottaa paljastumistaan. Olen sitä epäillyt vadelmapensaaksi ja eilen palstakäynnillä minua odottikin siellä yllätys - söpöisen vadelmanpunaisia marjoja roikkui oksalla - vattuja, vadelmia, vaaraimia, vaapukoita. Ensimmäiset omat vadelmat, miten hyviltä ne maistuivatkaan. Saaliina oli viisi kypsää vadelmaa, enkä ole varma kasvattaako puska enempää tänä vuonna. Jospa se halusi vain näyttää minulle olemuksensa ja antaa pienen makupalan tulevista vadelmasadoista. Ehkä ensivuonna vattusatoa on odotettavissa sitten jo enemmän.

Käväisin palstareissulta tullessani erään kodintarvikekaupan alemyynnissä "vain hieman kiertelemässä". Eipä sitä itselleen voi mitään, kun mukaan tarttui hyvässä alennuksessa olevia istutuslaatikoita. 3/kpl stutuslaatikoita paketissa 2 eurolla! Muutama paketti tarttui mukaan. Johan se melkein jo seuraava kasvatuskausi alkaa, ainakin suunnittelun tasolla, täytyy olla tarvikkeet valmiina. ;)

Tämän vuoden taimikasvatuskaudelta opin sen, että ei kannata laittaa niin tiiviisti siemeniä, mitä joidenkin kasvien kohdalla laitoin. Ja ainakin omalla kohdallani erilliset kipot ovat parempia kuin yksi suuri astia, johon sitten vahingossa unohtaa taimet kasvamaan liian pitkäksi aikaa, niin että ne ovat jo liian suuria harvennettavaksi. 

Uutta taas opittu.

Heinäkuun viimeiset päivät menossa, saadaankohan elokuussa aurinkoa ja lämpöä?

Pohdiskellen,

Kuutarhurin

 

Keltaista kesäkurpitsaa!

Nyt niitä saa, nyt niitä saa, nimittäin vatsansa täyteen kesäkurpitsaa. Ja vieläpä keltaista sellaista. Innolla olen seurannut kesäkurpitsapuskien kasvamista, kukkien aukeamista ja kurpitsojen kasvamista. Tänään piipahdettuani palstalla siellä niitä sitten odotteli - keltaisen herkullisia kesäkurpitsoja Atena Ploka F1.

Keltaisia herkutteluhetkiä!

Metsästämässä herkkuja

Aloitin kanttarellien metsästämisen jo hyvissä ajoin kesäkuun puolella. Ja kuinka monta kertaa olenkaan tullut metsästä tyhjin käsin ja todennut, että ei niitä sieniä vieläkään eksynyt poluilleni. Eilen aamulla olin asennoitunut metsäretkelle niin, että jos sieniä ei näy, niin kerään sitten vaikka mustikoita. 
Jonkun aikaa metsässä sitten risteiltyäni ja korin näyttäessä tyhjääkin tyhjemmältä, jokin keltainen loisti kuin auringon lailla edessäni - siinä niitä nyt sitten oli - ensimmäiset, jos ei jopa elämäni ensimmäiset, itselöytämäni kantarellit! Voisi melkein sanoa, että kyllä sillä hetkellä onnenkyynel kimalteli silmäkulmassa. ;) Ei niitä suuressa ryppäässä kasvanut, vaan sieltä täältä löysin muutaman, juuri sen verran, että niistä sai pienen kastikkeen ainekset. Ahneuksissani napsin myös muutamia turhan pieniä alkuja mukaani - mutta menkööt tämän kerran, kun on ensimmäisten kanttisten löytämisen riemua.

Kantarellit päätyivät saman tien syötäväksi kastikkeen muodossa (voissa paistettua-sipulin kera-kermaa ja suolaa ja pippuria, nam nam nam). 

Koivun-, haavan- vai männynpunikkitatti?

Metsässä minut yllätti myös yksi ainoa tatti, jonka sieltä bongasin. Tunnistukseni jäi punikkitattiin. Syötäväksi ei tuo tatti vielä päätynyt.

No ei sieltä metsäretkeltä onneksi tarvinnut tyhjin käsin lähteä. Korissa kastike-kantarellit ja sankon pohjalla kourallinen mustikoita maisteltavaksi.

Metsäretket odottavat kulkijaansa ja herkut kerääjäänsä!
 

Lanttua vai naurista?

Laitoin palstalle kasvamaan kesän alussa lanttua ja naurista, mutta enpä sitten merkinnyt kummalle puolelle penkkiä kylvin kumpaa. Rikkaruohojen nyhtämisvimmoissani taisin sitten kasvun alkumetreillä nyppiä toisesta alut kokonaan pois... Ja nyt minulla kasvaa yhdessä penkissä lanttua tai naurista, en vain tiedä kumpaa. No se selvinnee aikanaan, tässä kohtaa kallistuisin nauriin kannalle, mutta katsotaan. 

Kesäkuun puolivälissä lanttunauriit olivat kasvaneet jo sen verran, että vaistoni sanoi, että niitä olisi parempi harventaa, että olisi enemmän tilaa kasvaa.

17.6.2015

Hennoilta tuntuivat kasvien alut, kun niitä varovasti yritin irrotella tupoista. Lehdetkin olivat reikäiset, ovat tainneet kelvata nuo pienet hentoiset alut nakerreltaviksi jo jollekulle. Epävarmuus hieman kolkutteli olkapäätä - etten vaan mene ja tapa hentoisia taimia, kun niitä irrottelin tiivistä ryppäistä

Taimet laitoin oman arvioni mukaan sopivan matkan päähän toisistaan. Nauriit eivät ainakaan niin kovin isoiksi kasva.

Taimirivi on luovasti mutkalla.

No yllätyksellistä kyllä, tältä näyttää tilanne nyt kuukausi myöhemmin. Lanttunauriit ovat kasvaneet harson alla reheväksi jonoksi. Kasvien selvitymistahto yllättää minut joka kerta, ja on upeaa ihmetellä, miten pienikin taimi selviytyy, vaikka se on joutunut harvennuskäsittelyyn.  Minulle se on vieläkin pieni ihme!

12.7.2015

Jotain sieltä kasvaa rikkaruohojenkin lisäksi, lanttua tai naurista.

Kohta pitäisi varmaan ruveta miettimään, mitä voi kokata nauriista tai lantusta, jos tuosta koko penkillinen juureksia valmistuu... Eipä sitä satokaudella tosin mietitä, että mitä tekisi mieli syödä vaan syödään sitä, mitä puutarhasta saadaan ;) .

PS. tällä hetkellä ei kannata muuten eksyä siemenkauppojen nettisivuille, ettei vaan rupea kesäalet houkuttelemaan... tai sitten on kohta krassikanankaalia, hooligania, heatwavea ja montaa muuta tilauksessa. 

Keskeneräisyyksiä suven ja runojen tunnelmissa

No eilenhän se oli suven ja runojen ja Eino Leinon päivä, mutta voihan sitä suven ja runojen tunnelmissa olla muinakin päivinä. Tässäpä siis runomakupalana runo eilisen liputuspäivän kunniaksi.

"Mä metsän polkua kuljen

kesäillalla aatteissain

ja riemusta rintani paisuu

ja mä laulelen, laulelen vain.

Tuoll´lehdossa vaaran alla

oli kummia äskettäin,

niin vienoa, ihmeellistä

all´lehvien vehreäin.

Minä miekkonen vain sen tiedän,

minä vain sekä muuan muu

ja lehdon lempivä kerttu

ja tuoksuva tuomipuu."

Eino Leino

Muita makupaloja ei olekaan tarjolla, sillä jostakin kumman syystä viimeaikaiset makupalaprojektit ovat kariutuneet alkuunsa, epäonnistuneet toinen toisensa jälkeen, heh!

Ensin yritin tehdä voikukannuppukapriksia. Ohjeen löysin täältä.

No ne eivät onnistuneet, sillä unohdin saamattomuuttani nuput lillumaan suolaveteen tuuurhan pitkäksi aikaa, pois ne oli heitettävä.

Sitten päätin tehdä hölskyretiisejä, ohjenuorana käytin netistä löytyneitä ohjeita. No eivät nekään onnistuneet, vaikka olin niitä viime kesänäkin kokeillut.  Oli oman palstan retiisejä, tilliä ja persiljaakin, mutta jostakin kumman syystä haisivat ja maistuivat oudolta, pois nekin oli heitettävä. 

Näiden jälkeen päätin vielä yrittää makupalojen parissa ahertamista, ja inspiroiduin keräämään mustaherukanlehtiä kesäjuoman valmistamista varten. Reseptiksi otin tällä kertaa netissä vastaan tulleen ohjeen Louhisaaren juoma. Kuulostaa ja varmaan maistuukin aivan loistavalta kesäjuomalta. Joskus olen maistellutkin mustaherukanlehtijuomaa ja vesi herahtaa kielelle jo ajatuksesta. No en päässyt maistelemaan oma tekemää juomaa, sillä herukanlehdet ehtivät ruveta käymään vesikipossa johon ne laitoin "hetkeksi" likoamaan. No kieltämättä hetki muuttui 1,5 päiväksi ja siinä sitä sitten oltiin, pois heitettävien lehtien äärellä. Jäi juomat tekemättä ja maistamatta. 

Eipä onnistunut makupalat ei. Turhapa sitä lannistua epäonnistumisista, jotakinhan tästäkin kait opin. Ja ehkäpä joku saa tästä jutusta inspiraation kokeilla jotakin näistä ja onnistuukin siinä.

Onnistumisiin!

"Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se mun oli onneni juuri."

Eino Leino