Metsästämässä herkkuja

Aloitin kanttarellien metsästämisen jo hyvissä ajoin kesäkuun puolella. Ja kuinka monta kertaa olenkaan tullut metsästä tyhjin käsin ja todennut, että ei niitä sieniä vieläkään eksynyt poluilleni. Eilen aamulla olin asennoitunut metsäretkelle niin, että jos sieniä ei näy, niin kerään sitten vaikka mustikoita. 
Jonkun aikaa metsässä sitten risteiltyäni ja korin näyttäessä tyhjääkin tyhjemmältä, jokin keltainen loisti kuin auringon lailla edessäni - siinä niitä nyt sitten oli - ensimmäiset, jos ei jopa elämäni ensimmäiset, itselöytämäni kantarellit! Voisi melkein sanoa, että kyllä sillä hetkellä onnenkyynel kimalteli silmäkulmassa. ;) Ei niitä suuressa ryppäässä kasvanut, vaan sieltä täältä löysin muutaman, juuri sen verran, että niistä sai pienen kastikkeen ainekset. Ahneuksissani napsin myös muutamia turhan pieniä alkuja mukaani - mutta menkööt tämän kerran, kun on ensimmäisten kanttisten löytämisen riemua.

Kantarellit päätyivät saman tien syötäväksi kastikkeen muodossa (voissa paistettua-sipulin kera-kermaa ja suolaa ja pippuria, nam nam nam). 

Koivun-, haavan- vai männynpunikkitatti?

Metsässä minut yllätti myös yksi ainoa tatti, jonka sieltä bongasin. Tunnistukseni jäi punikkitattiin. Syötäväksi ei tuo tatti vielä päätynyt.

No ei sieltä metsäretkeltä onneksi tarvinnut tyhjin käsin lähteä. Korissa kastike-kantarellit ja sankon pohjalla kourallinen mustikoita maisteltavaksi.

Metsäretket odottavat kulkijaansa ja herkut kerääjäänsä!