Palstalla kasvaa kesän makuja

Taas on piipahdettu palstalla tarkastelemassa tilannetta ja todettu, että kyllä sieltä rikkaruohojen kitkemisen jälkeen paljastuu kesän makujen paraati. Vaikka palsta tuntuu vielä näyttävän autiolta ja aika tyhjältä, niin siellä ne hiljalleen kasvavat; nimittäin lehtikaalit, tillit, retiisit, persiljat, salaatit, sipulit, kesäkurpitsat ja muut. Kohta on lautasella jo oman maan antimia, aivan mahtavaa!

Tällä kertaa penkin välit ovat turhankin leveät, mutta ensikesänä täytyy ottaa tila paremmin käyttöön. Ei jää rikkaruohoillekaan sitte niin paljoa tilaa kasvaa.

Letikaalipenkissä minua odotti iloinen yllätys, sillä kaksi lehtikaalilajiketta Half tall  ja Red russian ovat kasvaneet hyvin. Yksi lehtikaalin siemenpussi on avaamatta, lajike Starbor F1 Hybrid. Ja kasvatusohjeen mukaan tuota Starboria voisi kasvatella kotona ikkunalaudalla läpi vuoden, lehdet syödään poimitaan jo pienenä. Sehän tarkoittaa sitä, että palstakauden päätyttyä voin jatkaa puutarhurin hommia kotona. :)

,

Half tall -lehtikaali

Red russian-lehtikaali yllättää erikoisella ulkomuodollaan, nimittäin lehtiruodit ovat punaiset. Erikoisen näköinen, jännittävää maistella sitten onko lajeissa minkälaisia makueroja. Red russian-lehtikaalinhan sain blogin kautta (Isoäidin Kasvit, ks. aikaisempi kirjoitus täältä). Molemmat lehtikaalit kylvin suoraan palstalle.

Red russian -lehtikaali

Lehtikaalipenkissä oli taas myös jotakin ylimääräistä, sillä siellähän ne pienet muurahaiset rakensivat edelleen imperiumiaan ahkeralla työtahdilla. Ei auttanut viime kertainen mullan siirto, oli taas munia, toukkaa ja muurahaista. Oih. Hyötykasviyhdistyksen sivuilta löysin listan yrteistä tuholaisten torjunnassa, jonka mukaan muurahaisia voisi torjua esim. mintulla, kirvelillä ja laventelilla. Jotakin täytyy tehdä, mutta ratkaisu jääköön tehtäväksi juhannuksen jälkeen.

Kesäkurpitsat kasvavat myös urheina viileistä säistä huolimatta. Kesäkurpitsoja kasvaa palstalla neljää eri lajiketta: Atena Plokaa, Eight Ballia, Diamantia ja Nimbaa. Harmi etten merkinnyt niitä, mikä on mikäkin. Täytyy vaan arvuutella, kun rupeavat kasvattamaan kurpitsoja.

Ja joka kerrallahan oppii uutta, ja juuri tuo kasvien merkitseminen on yksi, mikä kannattaa mielstäni tehdä hyvin alusta alkaen. Vaikka kuinka ajattelisi, että kyllähän sitä muistaa, mikä on mikäkin, niin itse olen huomannut, että kaikkea ei muista kuitenkaan. Ja sitten sitä ihmetellään, että mitäköhän nämäkin olivat. Ja ryöpätään joitain vihreitä lehtiä pinaattina pakastimeen ja myöhemmin heitetään ne roskiin, kun epäilys kasvaa, ette ne eivät olleetkaan pinaattia. Nimimerkillä kokemusta on. ;) Suosittelen siispä alusta alkaen merkitsemään kasvit hyvin. :)   

Palstalla kasvaa myös muutama puska, joita silloin aikaisemmin ihmettelin. Toinen puska on epäilysteni jälkeen osoittautunut karviaispuskaksi. Ja vaikka puska onkin vielä kovin pieni, niin sen oksat melkeinpä notkuvat kypsyvistä karviaisista. Voi tätä onnen päivää! 

Että sellaisia kesänmakuja tällä kertaa palstalta.

Se on juhannus huomenna! 

Joten juhannustaikojen ihmeitä 

sekä valon, kesän ja yöttömän yön juhlaa!

Kuusenkerkkiä keräämään...

...sillä nyt ovat pienet tupsukkaat parhaimmillaan.

Kuusenkerkät ovat kuusien nuoria versoja, jotka ovat juuri nyt ainakin eteläisemmässä Suomessa parhaimmillaan. Nuo vaaleat herkkupalat päätyivät myös kerättäväksi Kuutarhurin koriin ja siitä maisteltavaksi ja säilöttäväksi. Ensimmäistä kertaa keräsin, maistelin ja tykästyin kyllä! 

Kuusenkerkkiä on helppo kerätä, tässä kohtaa tietenkin täytyy muistuttaa, että kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan keräämiseen tulee olla aina maanomistajan lupa. Mutta keräysluvan saatua, voi hipsiä kuusien luokse ja istuen tai seisten napsia oksien päistä kerkkiä koriin. Ei tarvitse kyykistellä, ei kurotella, jos siis ei välttämättä halua putsata koko kuusta putipuhtaaksi kerkistä. Nopeasti saa napsittua korillisen kerkkiä omalla seisomakorkeudella olevilta oksilta. Ja kori se täyttyi, ja tyytyväisenä saaliiseen päädyin keittelemään maistiaisiksi kuusenkerkkä-minttuteetä. Reseptejä ja käyttövinkkejä löytyy netistä varmasti monenmonta. Itse kiehautin veden ja kaadoin veden kerkkien ja mintunoksien päälle ja annoin hautua hetken. Hyvää tuli! Useampi pakastepussillinen kerkkiä päätyi myös pakastettavaksi sellaisenaan ja pakastimessa ne odottavat sitten tulevaa käyttöä, mihin sitten keksinkin niitä käyttää.Niin että keräämään vaan, ja herkullisia herkkuhetkiä kerkkien parissa! 

Kesän tunnelmia mökkipuutarhassa

Viikonloppuna pääsimme nauttimaan mökkeilystä ja luonnon rauhasta, sekä katsomaan mökkipuutarhan rauhallista kasvun alkua. Mitäpä sitä muuta ihminen kesällä kaipaakaan kuin sinisen taivaan, auringon paisteen, vehreän ruohon jalkojen alla, lintujen laulun ja aikaa katsella luonnon pieniä ihmeitä. Tässäpä tunnelmapaloja mökkipuutarhan ja luonnon antimista ja pienistä ihmeistä.

  

"Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse."

T.Tabermann 

Kesäkurpitsaa

Ruohosipulia

omenan kukkaa

viinimarjaa

Perunaa

Minttua

Härkäpapuja

Puolukkaa

"Lennä, lennä hetken tulinen lintu.
Tee pesä pilvien väliin.
Sitä se onni on,
ettei hetkeen katso taakseen, eikä eteen."
T.Tabermann

 Sen enemmittä puheitta,

Kesätunnelmissa

Luonnossa kulkien

Hiljentyä luonnon äärelle ja kuulla sen tarinoita,

kuulla luonnon kutsu,

ja oppia ymmärtämään sen monimuotoisuutta

sen kauneutta ja ihmettä.

Olla hiljaisuudessa ja kuulla. 

Kuutarhurin

(C) Tuomo Roiha

(C) Tuomo Roiha

Luontoa ei voi oppia tuntemaan muulla tavoin kuin lähtemällä luonnon äärelle, sen helmaan, syleilyyn ja luokse.

Kuulinpa joskus sellaisen tarinan, että kysyttäessä toiselta, minkälanen sää ulkona on, toinen katsookin tv.stä säätiedotusta, eikä avaa katsettaan katsomaan ikkunasta ulos. Niin kauas olemme kulkeneet pois luonnon ääreltä.  Kaupunkilaisena vielä kauemmaksi kuin maaseudulla asuva. Olenko kuin olenkin ottanut harppauksia pois luonnon läheisyydestä. Matkani luonnon äärelle jatkuu.

Miten lähestyisin luontoa uudelleen, tekisin uudelleen tuttavuutta? Ottaisiko luonto minut vastaan, vai tuntisinko itseni eksyneeksi ja erilliseksi? Minkälaisen askeleen ottaisin kohti luontoa tässä kohtaa? Katsomalla luontodokumentteja tvstäkö? Ei, vaan lähtemällä paikan päälle toteamaan, että varpaat paleltuvat jää- ja lumipeitteellä kävellessä, jäätyvä merenpinta soi kuin hiljainen laulu meren liikkeiden tahdissa ja että talvisessakin metsässä vihertää, vaikka aurinkoa ei paljoa metsän siimekseen paistakaan. Luonto ei lähtenyt karkuun minua, se esittäytyi upeana ja kauniina ja sai  oloni tuntemaan tervetulleeksi, sain luvan ihastella sen kauneutta.

Sain joululahjaksi kirjan Yläkuu ja alakuu - ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessa.. Eilen tuli ystävien kanssa puheeksi oman kansan ja maan historian tuntemus, kylläkin hieman eri näkökulmasta.  Keskustelu sai kuitenkin ajatuksen kumpuamaan sisältäni, tuntuu kuin itse olisin irrottautunut oman sukuni ja kansani, suomalaisuuden historiasta ja kansanperinteestä kovinkin kauaksi. Vaikka toki vanhempieni ja isovanhempieni kautta olen oppinut monia asioita, silti tuntuu, että oman suvun ja kansan historiasta voisi löytyä viisauksia, jotka auttaisivat minua tässä päivässä. Yläkuu ja alakuu- kirjan omistuskirjoituksessa onkin osuva lainaus " Se, joka ei vanhasta mitään ymmärrä, ei uudestakaan mitään tiedä.". Tuossa ajatuksessa kiteytyy kyllä jotain hyvin osuvaa.

Jonkinlainen juurettomuuden tunne iski siispä minuun. Tuntuu kuin minulla olisi suuri aukko yhteydessä oman sukuni ja kansani viisauteen, kansan perintöön. Siihen perintöön, jonka saan itse perinnöksi ja siihen, jota  jaan perintönä. Perinnöstä, josta tuntuu, että en vielä ymmärrä mitään, tai ainakin todella vähän. Luonnon äärelle lähteminen, kuljettaa minut myös oman kansan perinteen äärelle. Sillä sen luonnon äärellä, jossa nyt kuljen, ovat kulkeneet myös esi-isäni.

Yläkuu ja alakuu -kirja kertoo suomalaisesta kansanperinteestä kuun rytmien noudattamisessa. Neuvoja saa aina kotitöistä metsänhoitoon. Kun viljelyspuuhiin ei vielä näin sydäntalvella pääse, niin miksipä en tutustuisi kuun rytmin vaikutukseen vaikka leivonnassa.  Lähentäisikö se yhteyttäni kansanviisauteen ja luontoon, jotenkin tuntuu, että kyllä.

"Uudella kuulla leivotaan, loppukuussa ei nouse taikina" (Yläkuu ja alakuu). Uuden kuun aikaa sanotaan kuun syntymän jälkeiseksi ajaksi, eli sen jälkeen, kun kuu on ollut pimennossa ja lähtee kasvamaan kohti täyden kuun hetkeä. 22.12.2014 on ollut uuden kuun päivä, ja 5.1.2015 on täysi kuu, joten tällä hetkellä ollaan vielä uuden kuun ajassa. Nyt olisi siispä hyvä hetki leipoa, jos jotakin meinaa leipoa :D . Tämähän on innostavaa! 

Kuuhulluutta ilmassa...

(C) Kuutarhurin

(C) Tuomo Roiha

"Nousi seppo seinän alta, takoja kiven takoa
takomahan uutta kuuta, uutta auringon kehäistä.
Kuun on kullasta kuvasi, hopeasta päivän laati."

Kalevala

Siemen itämään

                   Kun lähtee etsimään kaukaa, löytääkin ihan lähelle. 

Ensin lähdin etsimään itseäni. Etsin hyvää oloa, sisäistä tasapainoa ja rauhaa, ja löysinkin tien ulkoisista asioista sisälleni, sisäisen rauhani lähteelle. Jatkoin matkaani ja nyt olen kulkemassa matkaa luonnon äärelle. On aika yhdistää itseni takaisin luontoon, olla ihmisenä maanpäällä, kulkijana ÄitiMaan syleilyssä.

Kuutarhurin opettelee kulkemaan luonnon rytmissä, esi-isien jalanjälkiä, ÄitiMaan poluilla. Tämä blogi matkaa villikasvien keruun, viljelypalstailun, luonnonantimien kokkailun sekä myös valokuvauksen, tuunauksen ja kierrätyksenkin parissa. Tärkeimpänä on vahvistaa yhteyttä luontoon, luonnon rytmiin ja luonnolliseen elämäntapaan.

Ja kuinka sitä sitten löytää takaisin luonnon äärelle? On lähdettävä liikkeelle aivan perusasioista. Siitä, miten kasvit kasvavat villeinä tai itse kasvatettuina. On istahdettava mättäälle ja pysähdyttävä katsomaan, näkemään, kuulemaan ja tuntemaan. On maisteltava, haisteltava ja tehtävä. On havainnoitava ja opittava ymmärtämään. Luonto kulkee omassa rytmissään ja sykleissään ja tuossa luonnollisessa tahdissa olisi kuutarhurinkin varmasti hyvä kulkea. 

Kuutarhurin blogi haluaa jakaa löytämäänsä tietoa myös muille kulkijoille, jotta tieto virtaisi metsäpuron lailla sinne, missä sitä milläkin hetkellä tarvitaan.

Kuutarhurin polku on kuin siemen, joka laitetaan nyt itämään, tietämättä, minkälainen kasvi ja luomus siitä oikein kasvaakaan. Ja kasvu alkaa tästä hetkestä.



Kysyykö kukaan kukilta

miten ne uskaltavat?

Rohkeudessa

on aina pisara hulluutta

hulluudessa 

ei pisaraakan muuta

Rohkeus, 1986

T. Tabermann