Miniset munakoisot - almost done

Huhtikuun alussa liuottelin melkein liiaksikin ennen kasvamaan laittamista minimunakoison Patio Mixed F1 Hybrid siemeniä (Lueskele täältä). Eipä näyttänyt kuitenkaan liiallinen vesitilkassa lilluminen siemeniä haittaavan, sillä munakoison taimet aloittivat kylvön jälkeen kasvunsa ja venähtivät reippaasti kesän aikana puolimetrisiksi puskiksi. 

Munakoisot 16.7.2015

Siellä täällä aukeili myös herkkiä vaalean-lilan/punaisen kukkia. 

Viileän ja sateisen alkukesän munakoisot värjöttelivät sisällä ikkunan edessä ja heinäkuun puolella laitoin ne parvekkeelle kasvamaan. Hetken epäilin taasen, että mitenköhän lämpö riittää, mutta kyllä vain pienet munakoison palleroiset siellä oksilla alkoivat kiikkua kypsymistään. 

17.8.2015

Elokuinen aurinkoinen ja lämpöinen jakso, on kypsyttänyt munakoisot jo melkein sopiviksi lautaselle kerättääksi. Hetki vielä odotellaan!

Kasvis-moussakaako pian ruokalistalla? Ja vielä oman puutarhan munakoisoista, nam! Elämän suuria-pieniä ihmeitä!

Sipulien nosto

Iltaisella kastelukäynnillä palstalla huomio kiinnittyi tuuleentuneisiin sipuleihin - sipulit olivat valmiita jo nostettavaksi. Niin kuivahtaneen näköisiä olivat, että päätin ruveta saman tien nostohommiin ja kerätä sipulit mukaani vietäväksi parvekkeelle kuivumaan. 

Ja parvekkeella ne ovat nyt kuivumassa ja toivottavasti kuivuvat hyvin. Tarkkaa puuhaa tuo sipulien kuivattaminen nimittäin on - että ne säilyisivät pidempään, eivätkä menisi huonoksi, tulisi sipulien varsien kuivua kokonaan ja varsien kaulakohdan sisempien lehtienkin kuivua niin, etteivät tunnu pehmeiltä. Jos epäilee omia kuivatustaitojaan, niin sitten tietenkin voi vaan syödä sipuleita ahkerasti, eipähän siinä sitten muuta... ;) 

Hyvä saalis tulikin - puna-ja keltasipuleita viiden litran sankollinen

Oman palstan sipuleita, oih! 

Kaikki on keltaista!

Minne katosivat Eight Ball, Diamant ja Nimba?

Palstani kesäkurpitsasato on ollut runsas, siitä kiitos kyllä tälle kesälle, mutta jostakin kumman syystä kaikki kesäkurpitsapuskat tuottavat vain keltaista kesäkurpitsaa Atena Plokaa. Onko puutarhurilla mennyt taas laput sekaisin, vai minne ovat hävinneet muiden kesäkurpitsalajien taimet palstalle istutusvaiheessa?

Eihän siinä sinänsä mitään, keltainenkin kesäkurpitsa on herkullista, mutta olisihan se ollut mukavaa vaihtelua maistella Eight Ballin, Diamantin tai vaikka Nimban lajikkeiden kesäkurpitsoja. Vertailla makua, seurailla kasvua ja niin edespäin. Noh... ensikesänä sitten! Tänä kesänä meillä syödään keltaista kesäkurpitsaa oikein urakalla, toivottavasti ei kyllästymiseen asti...

Jokaisella palstavisiitiltä saa mukaansa astiallisen kesäkurpitsoja.

...paistettuna, marinoituna, pikkelsinä, hilloissa, kastikkeissa, pizzassa, piirakoissa, jne, jne, jne...

Keskeneräisyyksiä suven ja runojen tunnelmissa

No eilenhän se oli suven ja runojen ja Eino Leinon päivä, mutta voihan sitä suven ja runojen tunnelmissa olla muinakin päivinä. Tässäpä siis runomakupalana runo eilisen liputuspäivän kunniaksi.

"Mä metsän polkua kuljen

kesäillalla aatteissain

ja riemusta rintani paisuu

ja mä laulelen, laulelen vain.

Tuoll´lehdossa vaaran alla

oli kummia äskettäin,

niin vienoa, ihmeellistä

all´lehvien vehreäin.

Minä miekkonen vain sen tiedän,

minä vain sekä muuan muu

ja lehdon lempivä kerttu

ja tuoksuva tuomipuu."

Eino Leino

Muita makupaloja ei olekaan tarjolla, sillä jostakin kumman syystä viimeaikaiset makupalaprojektit ovat kariutuneet alkuunsa, epäonnistuneet toinen toisensa jälkeen, heh!

Ensin yritin tehdä voikukannuppukapriksia. Ohjeen löysin täältä.

No ne eivät onnistuneet, sillä unohdin saamattomuuttani nuput lillumaan suolaveteen tuuurhan pitkäksi aikaa, pois ne oli heitettävä.

Sitten päätin tehdä hölskyretiisejä, ohjenuorana käytin netistä löytyneitä ohjeita. No eivät nekään onnistuneet, vaikka olin niitä viime kesänäkin kokeillut.  Oli oman palstan retiisejä, tilliä ja persiljaakin, mutta jostakin kumman syystä haisivat ja maistuivat oudolta, pois nekin oli heitettävä. 

Näiden jälkeen päätin vielä yrittää makupalojen parissa ahertamista, ja inspiroiduin keräämään mustaherukanlehtiä kesäjuoman valmistamista varten. Reseptiksi otin tällä kertaa netissä vastaan tulleen ohjeen Louhisaaren juoma. Kuulostaa ja varmaan maistuukin aivan loistavalta kesäjuomalta. Joskus olen maistellutkin mustaherukanlehtijuomaa ja vesi herahtaa kielelle jo ajatuksesta. No en päässyt maistelemaan oma tekemää juomaa, sillä herukanlehdet ehtivät ruveta käymään vesikipossa johon ne laitoin "hetkeksi" likoamaan. No kieltämättä hetki muuttui 1,5 päiväksi ja siinä sitä sitten oltiin, pois heitettävien lehtien äärellä. Jäi juomat tekemättä ja maistamatta. 

Eipä onnistunut makupalat ei. Turhapa sitä lannistua epäonnistumisista, jotakinhan tästäkin kait opin. Ja ehkäpä joku saa tästä jutusta inspiraation kokeilla jotakin näistä ja onnistuukin siinä.

Onnistumisiin!

"Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se mun oli onneni juuri."

Eino Leino 

Oman puutarhan satoa

Jossain kohtaa kesää koittaa aina se hetki, jolloin saa ensimmäisen kerran poimia omasta puutarhastaan satoa, vaikka vain ihan pienissä määrin. Sellaisen hetken koin tänään, kun kävin palstalla hieman kitkemässä. Mukaan tarttui pieni määrä itse kasvatettuja vihanneksia, ja sekös tuntui hyvältä. Vaikka olenkin napannut palstalta monivuotisena kasvavia raparperia ja ruohosipulia aikaisemmilla käynneillä, niin on aivan eri asia, kun saa ottaa mukaansa omin pienin kätösin kylvettyjä ja kasvatettuja kasviksia. Satokausi on hurahtanut käyntiin!

Mukaan tarttui salaattia, lehtikaalia ja retiisejä. 

Retiisien kirpsakka maku herättelee makunystyröitä.

Retiisejähän en meinannut edes alunperin kasvattaa, mutta sain retiisinsiemenpussin yllätyksenä Isoäidin Kasveista siementilaukseni yhteydessä. Ja kyllä kesän ensiretiisien kirpsakkaa makua maistelessa, ei voi olla kuin tyytyväinen, että omassa puutarhassa kasvaa näitä herkkuisia pallukoita.

Lisäksi satoa valmistuu hurjalla vauhdilla myös parvekkeella. Voisi sanoa, että en olisi uskonut, mutta niinpä vain näyttää, että ainakin jo kahdessa chilipaprikassa on pienet hedelmät kasvamassa. Toivotaan, että kasvavat syötäväksi asti ja chilifani-avopuolisoni pääsee maistelemaan oman puutarhan chilejä. Sillä jos millä, saan hänetkin varmasti vakuutettua oman puutarhan tärkeydestä. :) Ensivuonna on sitten vara laajentaa kasvatuksia ;).

Niin se vain on, että jokaiselle hyötykasvipuutarhurille koittaa se hetki, kun voi julistaa satokauden alkaneeksi. Tällä puutarhurilla se hetki on nyt, johan sitä olikin odotettu!

Herkutteluhetkiin!

Kuusenkerkkiä keräämään...

...sillä nyt ovat pienet tupsukkaat parhaimmillaan.

Kuusenkerkät ovat kuusien nuoria versoja, jotka ovat juuri nyt ainakin eteläisemmässä Suomessa parhaimmillaan. Nuo vaaleat herkkupalat päätyivät myös kerättäväksi Kuutarhurin koriin ja siitä maisteltavaksi ja säilöttäväksi. Ensimmäistä kertaa keräsin, maistelin ja tykästyin kyllä! 

Kuusenkerkkiä on helppo kerätä, tässä kohtaa tietenkin täytyy muistuttaa, että kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan keräämiseen tulee olla aina maanomistajan lupa. Mutta keräysluvan saatua, voi hipsiä kuusien luokse ja istuen tai seisten napsia oksien päistä kerkkiä koriin. Ei tarvitse kyykistellä, ei kurotella, jos siis ei välttämättä halua putsata koko kuusta putipuhtaaksi kerkistä. Nopeasti saa napsittua korillisen kerkkiä omalla seisomakorkeudella olevilta oksilta. Ja kori se täyttyi, ja tyytyväisenä saaliiseen päädyin keittelemään maistiaisiksi kuusenkerkkä-minttuteetä. Reseptejä ja käyttövinkkejä löytyy netistä varmasti monenmonta. Itse kiehautin veden ja kaadoin veden kerkkien ja mintunoksien päälle ja annoin hautua hetken. Hyvää tuli! Useampi pakastepussillinen kerkkiä päätyi myös pakastettavaksi sellaisenaan ja pakastimessa ne odottavat sitten tulevaa käyttöä, mihin sitten keksinkin niitä käyttää.Niin että keräämään vaan, ja herkullisia herkkuhetkiä kerkkien parissa! 

Makupaloja nokkosesta, horsmasta ja raparperista

Mökillä ollessa ympärillä olevan luonnon puhkeaminen vihertävään väriloistoonsa inspiroi maistelemaan luonnon antimia. Muun muassa nokkosta, parsaa ja raparperia päätyi tällä kertaa lautaselle erimuodoissa.

Nokkosta keräämään

Keittymässä nokkoslannoitetta kasveille ja teetä itselle

Nokkossipsejä uuniin menossa

Ripaus oliiviöljyä ja suolaa, ja uuniin 200 °C noin 5 minuutiksi

Hmm... hieman täytyy totutella nokkossipsien suussasulavaan rakenteeseen, maku on kyllä ihan hyvä. :)

Horsmaparsoja odottamassa keittämistä. Keitto-ohjeena parsojen tapaan, keittäminen suolalla maustetussa väljässä vedessä niin että pehmenevät, mutta pysyvät kiinteinä.

Keittämisen jälkeen lautasella, vain voi puuttuu.

Raparperista tehtiin mehua ja raparperimuhennosta lettujen kanssa. Raparperi on kyllä yksi kestosuosikeistani, vaikka vielä reseptit vaativat hiomista. Raparperi-mansikkakiisseliä ei kyllä mikään voita.

Korvasieniä metsäpolulla

Jotain jäi luontoonkin vain ihmettelemistä varten, nimittäin korvasieniä, joita löytyi metsälenkin varrelta muutama hassu pieni. Tätä erikoisuutta en ole vielä päässyt/uskaltautunut kokkailemaan. Ohjeenahan on vähintään kaksi kertaa 5 minuutin keittäminen väljässä vedessä. Ei vain ryöppääminen vaan keittäminen ja keittämisen välissä huuhtelu. Keittämisohjeet toki kannattaa vielä tarkistaa Eviran sivuilta sillä korvasienihän on käsittelemättömänä / väärin käsiteltynä tappavan myrkyllinen. Vaatii siispä vielä rohkeutta, että kokkailtavaksi asti päätyvät keittiööni. ;) Korvasienet bongasin tarkkaillessani, löytyiskö huhtasieniä tai muita herkullisia keväisiä sieniä, mutta tällä kertaa sienet päättivät piilotella minulta.

No löytyipähän muuta maisteltavaa. Luonto on kyllä ihmeellinen aarreaitta!

Herkkuja iltalenkin varrelta

Ettei menisi ihan vain puutarhahommiksi tämä blogi...

Toissa iltana iltalenkki avopuolison ja koiran kanssa kodin lähimaastossa muuttuikin gourmetherkkujen keräilyksi. Siinä ne nököttivät suippomaisine hattuineen, nimittäin elämäni ensimmäiset löytämäni kartiohuhtasienet. Häkeltyneenä ja hurmioituneena en tajunnut ottaa kuvia paikan päältä. En ollut aikaisemmin löytänyt, enkä maistanut kartiohuhtasieniä. Eikä ollut avopuolisonikaan, joka hieman epäili vakuuttelujani siitä, että "kyllä nuo ovat huhtasieniä, keräämään vaan!". No uskoipa kuitenkin ja suostui keräämään kaikki näkyvillä olevat sienet kanssani. Eipä ollut sienikoria, ei edes koirankakkapussia mukana, joten sienisaalis kulkeutui kotiin avopuolisoni takin hupussa. Sieniä hupussa, kyllä, "kaikkeen sitä joutuukin" luin hänen ajatuksistaan ;) ! 

Kotona vielä varmistelin sienikirjasta ja facebookin sieniryhmästä, vaikkakin olin 99.99% varma itsekin jo asiasta - kyllä kyseessä oli kartiohuhtasienet. 

"Lakkiosa on ontto, nuorena vaaleanruskea, tummuu iän ja kuivumisen myötä.

Verkkomaisesta pinnasta erottuu selkeimmin pystykuvio ja alareuna on kiinni jalassa.

Ontto jalka on vaalea, vaaleankeltainen ja pinta on jyväksikäs."sanoi Sepon sieniopas

Sieniä halkaistuna, onttoja ovat

Voissa paistumassa

Kartiohuhtasienet ovat erinomaisia ruokasieniä. Ja vaikka ensin ajattelin, että pakastan koko saaliin, niin olihan sitä muutama pala maistettava. Ei kun voita pannulle ja muutama sieni halkaistuna paistumaan ja ripaus suolaa. Ja ei voi muuta sanoa, kuin että "VAU!". Eipä ole turhaan kehuttu tuota herkkua. Sienet olivat paistettuna todella herkullisen makuisia. Avopuolisolleni piti vielä paistaa muutama sieni lisää, taisi hänkin tykästyä. Loput sienistä paistoin sienten omassa nesteessä ja laitoin rasiassa pakastimeen. Sienet kutistuvat kasaan aika reilusti, joten pakasterasian pohjalle ei kovin isoa määrää jäänyt pakastettavaksi. Eiköhän tuosta pienestäkin määrästä kuitenkin jotain kokkaile, vaikka sienilisäkkeen jonkin ruuan seuraksi.

Täytyy toivoa, että huhtasieniä tulee vastaan toistekin, niistä tuli meidän perheen lemppareita! Kartiohuhtasieniä kannattaa etsiskellä muuten esimerkiksi Luontoportin ohjeistuksen mukaan sellaisista paikoista kuin: "Kartiohuhtasieni kasvaa melko yleisenä koko maassa pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. Se on karikkeenlahottaja ja viihtyy lehti- ja sekametsissä, lehdoissa ja puistoissa hiljattain rikotulla maassa, metsäteillä ja hakkuujätteillä. Puutarhassa vanhoihin omenajätekasoihin voi ilmaantua runsaastikin huhtasieniä.". 

Suosittelen!

Suomen Luonto: "Huhtasieni on ruokasienen aatelia"

Ps. kuvien kuvanlaatu ei ole parhaimpia, kun siinä iltavalaistuksessa kännykkäkameralla sieniä innoissani kuvailin, mutta eiköhän kuvista  selvää saa. :)