Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Tällä viikolla olin sinnikkäästi päättänyt, että on aika mennä laittamaan palsta sellaiseen talvilepokuntoon kuin vain olisi tässä kohtaa vielä mahdollista. Säätiedotuskin lupaili aurinkoista ja lämmintä marraskuista viikkoa, joten ei tarvitsisi jäisessä maassa kuopia. No tänä aamuna oli yöpakkanen kuitenkin saanut maan kuuraan, ja hieman epäilytti, että niinköhän jää palsta laittamatta. Itsepäisesti kuitenkin päätin lähteä liikkeelle, katsastamaan palstan ja päättäväisesti tuumin, että kotiin ei ole menemistä ennenkuin palstalle on tehty jotain.
Huurteinen palstamaisema odotti auringon säteitä sitä sulattamaan. Ja kuten kuvista huomata saattaa, jäi syksyllä todella hommat kesken...
No ei siinä muu auttanut kuin vetäistä puutarhahanskat käteen ja ruveta hommiin - kerätä ensimmäiseksi helpoiten irtoavat kasvinjäänteet kompostikehikkoon ja tarttua lapioon kääntämään penkkien mullat. Penkkien väliset kujat jätin suosiolla puhdistamatta, siinä olisi tarvittu jo talkooporukkaa, että ne olisi saatu siistiksi.
Miten keväiseltä tuntuikaan tuon marraskuisen auringon alla puuhata palstalla. Ja sanottakoon, että oli taas ohikulkijoilla ihmeteltävää - nimittäin marraskuinen puutarhuri lapio kädessään.
No tulihan se tehtyä. Ei ehkä aivan oppikirjojen mukaan, mutta ainakin kehtaa keväällä palata omalle palstalle aloittamaan kevättyöt. Enimmät kasvien jäänteet kerättynä ja penkit käännettynä.
Tässä vielä toinen naapuripalsta...
En osaa sanoa motivoiko vai lannistiko naapurin palsta omaa intoani palstan laittamisessa talviteloille. No tuossapa tavoittelemista...
Lykkäsin myös alelaatikosta löytämäni muutamat narsissin ja tulppaanin sipulit maahan. Ja ainiin ne talvivalkosipulin kynnet myös, jotka olivat kuukauden päivät eteisen pöydällä odottelemassa palstalle pääsyä. Mielenkiintoista on nähdä nousevatko kukat keväällä kukkimaan ja heräilevätkö valkosipulit kasvuun, vai menikö aivan harakoille.
Aikamoinen palstakausi sanoisin. Ensikeväänä onkin sitten muutoksia tiedossa, ja rupesin jo miettimään, että palstan jakaminen toisen viherpeukalon kanssa saattaisi olla tarpeellista. Noh katsotaan, mitä tuleman pitää. Kohta se uusi kasvukausikin jo pyörähtää käyntiin, muutaman kuukauden päästä, kun voi laittaa ensimmäiset esikasvatettavat kasvamaan. Tässä välissä voi hieman toipua ja suunnitella tulevaakin, jos niinkseen tulee.
Tekemistä ja ideoita, kun tuntuu riittävän muutenkin, mutta kyllä oman puutarhan pitäminen on niin voimia antavaa hommaa, vaikka ihan ei aina kaikkien viherpeukaloiden oppien mukaan menisikään.
Hyvinhän sitä oman palstan ensimmäisen kasvukauden hoidosta selvittiin, vaikka puuhaahan siinä riittää. Joka kerta kun omalle palstalle astuu, niin siinä kohtaa viimeistään muistaa, että minkä takia sitä tuohonkin hommaan lähti... mullan tuoksu, raitis ilma ja kasvunihmeen seuraaminen, siinä jo inspiraatiota kerrakseen!
Joten, "Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään!".
Leppoisia talvilepopäiviä ja puutarhahommista unelmointihetkiä!
